|
|
****Ei pentusuunnitelmia vuodelle 2008****
Pennut myydään aina ensisijaisesti perheenjäseneksi. Harjakoirasta on tosin helppo saada mukava näyttelykoira tai aktiivinen harrastekaveri. Toivon, että lupaavia pentuja käytetään näyttelyissä, mutta jos et ole kiinnostunut harrastamaan mitään koirasi kanssa, se ei tietenkään ole este pennun saamiselle. Pentu annetaan aina sille sopivaan perheeseen. Kerrothan rehellisesti millaiseen perheeseen pentu olisi tulossa! Haluan ehdottomasti, että tulevat pennun omistajat tulisivat pitämään minuun yhteyttä myös pennun lähdettyä meiltä. Pennut luovutetaan aikaisintaan kahdeksan viikon iässä eläinlääkärin tarkastamina, madotettuina ja sirutettuina. Mukaan tulee pentupaketti ja kirjalliset hoito-ohjeet. Pennut rekisteröidään Suomen Kennelliittoon ja sijoitetaan vain kennelliiton sijoitussopimuksella. Noudatan kaikissa yhdistelmissäni Suomen Kiinanharjakoirat ry:n sitoumuskasvattajasääntöjä. Pennut tulevat syömään raakaruokaa, kuten muutkin koiraperheenjäsenensä, mutta totutamme pienokaiset myös kuivamuonaan. Ennen kuin olette koiraa hankkimassa, on hyvä miettiä muutamia peruskysymyksiä. Onko koiran päivittäiseen hoitoon, ruokintaan, ulkoiluttamiseen ja yhdessäoloon tarpeeksi aikaa? Osataanko koiraa peruskouluttaa? Riittääkö innostus turkin- tai nahanhoitoon? Haluaako koko perhe koiraa, vai onko joku koiran ottamista vastaan? Jos perheessä on lapsia, osaavatko he kohdella koiraa oikein? Jos perheessä on jo koira, miten se tulee toimeen muiden koirien kanssa? Onko koiran hankkimista mietitty tarpeeksi, ettei koiraa myydä pois ensimmäisten vastoinkäymisten sattuessa? Onko perhe valmistautunut siihen, että koirasta voi olla paljonkin kuluja (mm. eläinlääkäri, laadukas ruoka, nakun vaatetus, puuterin turkinhoitovälineet jne..)? Onko vaatimuksia pennun suhteen esim sukupuolella, värillä, nakun karvaisuusasteella vai onko ajateltu ottaa puuteri? Onko sijoituskoira poissuljettu vaihtoehto? Pentutiedustelut: reeta(at)selfcresteems.net
|